Minusta tulee isona...

Viime ajat olen aivopessyt poikaa ammatinvalinnan suhteen: "taitaapa sinusta tulla isona syöpätautien tutkijalääkäri" ja "olisipa mahtavaa olla tutkijalääkäri" ja odottanut malttamattomana mummojen ja paappojen tiedusteluja pojalta hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan.

No, tänään sitten kerrattiin taas tulevaa ammattia:
- Tuleeko sinusta isona leipuri?
- Ei.
- Tuleeko sinusta isona rekkakuski?
- Ei.
- No mikä sinusta sitten tulee? (Näin jo pojan väikkäritilaisuudessaan vastaamassa vastaväittelijän kysymyksiin ja minä tihrustamassa toisessa penkkirivissä "eilenhän me vielä rakennettiin niitä legokameroita...")
- musta tulee HÄMÄHÄKKIMIES.

Tjoo. Tuo poika opettaa toisinaan äitiään enemmän kuin toisin päin.

Aivan mitä tahansa sinusta isona voi tulla
vaikka herra tai rouva leipuri ja sukunimi Pulla.
(Upponalle, H. Taina)

Tämä täytyy muistaa

Olen ollut huolissani siitä ilmaistaanko meillä tunteita sanoin liian vähän. Mutta hahaa, turhia nuo huolet taitaa olla, ainakin poika osaa tunteitaan ilmaista.

Poika: "minä rakastan sinua pikkusisko hurjan paljon. Hyvää syntymäpäivää!"
Pikkusisko: "hätä, hätää".

Tytön ensimmäiseen syntymäpäivään tosin on vielä aikaa muutama viikko, mutta hyvä se on jo harjoitella. Käytiin sitten ostamassa ensimmäiset syntymäpäivärekvisiitat, kun päästiin synttäritunnelmaan.

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan

ennen kuin loppuun iltasadun saan,

Mä istun hetken ja mietin maailmaa

Ihmisenpoikaa se odottaa.

Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.

Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.

Hän siinä kylkeänsä kääntää,

miehekkäästi ääntää.

Hän matkaa taittaa linnunradallaan

ja nukkuu vaan.

Voi kunpa matkas onneksi koituis

vihaa, katkeruutta ettuntis joutavaa,

voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan

kunpa oppisit ajattelemaan

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää

kehtolaulu kesken taas kerran jää,

liukenee yöhön murheet aikuisen

ihmisen poikaa kun katselen

Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,

me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit

Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen

silmänurkkiin kuivuu kyyneleet,

sä matkaa teet.

(Yö, Ihmisen poika)

Runotorstai - aiheena KÄDET

Ojennat hiljaa haparoiden kätesi pienoisen,
yhdessä kuljemme matkaa läpi elämän onnellisen.

Saanhan olla oppaasi tällä huikealla matkalla,
saanhan kantaa taakan, kun ollaan riippusillalla?

Lupaan että saat näyttää suunnan, kun tienviiitat on edessä,
lupaan ottaa sinut syliin, kun on kyynel silmässä.

Luottamuksesi on suuri, minä vastuuni alla hoiperran,
"kyse on KOKO elämästä" minä aina soperran.

enhän vaan purista kädestäsi liian kovaa?

Minne kiukku katosi?

Poika on kuukautta vajaan vuoden passitettu säännöllisesti ovelle huutamaan uhmakiukkuaan pihalle. Tänään sitten huomasin, että muutamaan päivään tuota "ovelle mars" -komentoa ei olekaan tarvinnut esittää, vaan meillä taitaa asua nyt ensimmäisen uhmaiän hiljalleen ohittanut pikkuinen mies, joka on ihan oikeasti siirtymässä leikki-ikään. Hän tuntikausia rakentelee mitä hienoimpia pienoismalleja duplopalikoista ja selostaa ihan oikeasti logiikan päättelysääntöjenmukaisia hulluja lauseita.

Vähän tämä äiti jo ikävöi tuota pienen suuren ihmisen uhmakkuusvaihetta. No, muutamaa kuukausi hiljaisuutta ja sitten pikkulikka aloittaa vuoden kestävän tahtoiän, huhhuh. Eikä oikeastaan yhtään helpota ajatus siitä, että kymmenen vuoden kuluttua ipanoilla on yhtä aikaa murrosikä päällänsä, puuuh. No, tyyntä nyt joka tapauksessa myrskyn edellä :)

Pippuriprinsessa purppuraviitta

keittiön pöydän alla

istuu kieli kippuralla.

Leimusilmät, roihuhuulet,

villin parahduksen kuulet,

viheltävät hurjat tuulet tässä salissa.

Pippuri purppuraprinsessa

istuu keittiön pöydän alla.

- Hannele Huovi -

Ensimmäinen puistoreissu

Aamulla ipanat hyppäsi rattaisiin ja matkattiin helteiseen puistoon päiväksi. Tyttö pääsi ensimmäistä kertaa elämässään puistoon ja voi sitä riemua ja ihmettelemistä: suihkulähteet oli aivan ykkösjuttu, ne oli aivan "hätähätähätättää", puluja katseltiin riemusta kiljuen ja hiekkalaatikolla tyttö jaksoi keskittyneesti rakentaa kakkuja tuntikausia. Isoveli syötti viikonikäisiä sorsanpoikasia eväskarjalanpiirakoilla ja voi sitä onnellista ilmettä, kun kerrankin sai jäätelöä syödä niin paljon kuin jaksoi.

"Mennään yhdessä mansikkaan tai mustikkaan tai muuhun,
kotiin ei kanneta marjaakaan vaan kaikki pistetään suuhun.
Ja jos minä saan paljon ja suuria ja sinä saat vain vähän
niin älä murehdia huonoa tuuria, vaan istu viereen tähän.
Jaetaan niin että sulle ja mulle ja pannaan kaikki tasan,
tai ehkä yksi enemmän sulle, niin sinä saat valtavan kasan."
-tekijä tuntematon

Loruäidin lurinoita

olisi ehkä ollut osuvampi nimitys tälle blogille, mutta tuo ää-ongelma käänsi keinulaudan hassuihinjuttuihin. No, hassuihinjuttuihin voi kasata muutakin metkaa kuin vain lurinoita, joten mikäs tässä.

Jop, eli tämän blogin tarkoitus on laittaa julkiseen muistiin paitsi päivän parhaat lorut, myös niitä hassuimpia juttuja, joita tulee ipanoiden kanssa ja muutenkin elämässä eteen. Olisipa hauskaa, jos joku ajatuksiani joskus lukisikin.

Silkkipaperitaivaan takana
kuivuu perhosen lakana.
Lakanaa tuli hulmuttaa
se taaksensa aarteen piilottaa...

Mikä se on?
Kuka se on?
Sehän on meidän kulta!
-E. Nuotio