Tänään meillä juhlittiin, pikkuneiti täytti vuoden. Jännä kuinka sama vuosi voi yhtä aikaa tuntua niin lyhkäiseltä ja pitkältä ajalta. Vasta vuosi sitten haettiin tuo alle 2,5 kiloinen mini-ihminen kotiin, joka ensimmäiset kuukaudet vain nukkui. Hetkihän siitä vain on, kun tuota kultaa iltahuudoissa kannettiin ja massua hierottiin. Toisaalta lukuisia oli ne kerrat, kun uhmakas pieni isoveli ja pikkuinen pikkusisko huutivat täyttä kaulaa molemmat sylissäni, eikä kumpikaan rauhoittunut ei sitten millään. Silloin viisarit kulkivat hidastuneina.
Tänään meillä siis juhlittiin. Tuli mummopuoli ja ukki, kummit perheineen ja setä perheineen. Lahjaksi sankari sai uniasun, rahakokoelman, paidan ja prinsessalinnan (jonka isoveli tietenkin otti käyttöönsä ritarilinnaksi). Isoveljen suhtautuminen pikkusiskon tavaroihin lienee tyypillistä leikki-ikäistä:
* Tämän on mun linna
* Se on pikkusiskon linna
* Tämä on meidän yhteinen
* Se on pikkusiskon oma
* Me leikitään tällä yhdessä
Vieraita on tulossa lisää ensi viikolla, joten hauskoja hetkiä on vielä tiedossa.
Synnyin vuosi sitten - kauan kauan sitten!
Maitohetkiä satamäärin,
aina meni jotain väärin,
kaiken nurinkurin käänsin
ja itkuakin väänsin.
Mutt' tuskin nuhteita mä sain
vaan suukkoja kiloittain.
Hassut temput, hullut temput
monenlaiset kenkuttelut
toistuu päivittäin
ja hyväilyt ja hellittelyt,
koko suvun lellittelyt
kun huusin äkeissäin.
Isi, äiti yötä monta
valvoi vallan unetonta:
hammaskivut, vatsanpurut,
- oi monet huolet, surut!
Vaan kävelen ja kompastelen
(hieman horjun, huojahtelen)
sanojakin tavoittelen
ja pian kerron sen:
en enää vauva ole, EN!
